sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Takana aurinkoinen kevät!


Hei kaikki, pitkästä aikaa. Ensin tärkein. Eli kilta kokoontuu keskiviikkona 1.6 Iso-Pappilassa klo 16 lähtien. Nyt mukaan joukolla ja kassiin virkkuulankaa ja koukku. Virkataan mallin mukainen kesäpipo ettei järki sumene. Itselle, ystävälle, lapselle.
Tavataan vielä ennen kesää ja mietitään missä voidaan kokoontua ja milloin kesän aikana.


                      Villa Aurora 24.4. 2016


Mäntyharjun tilkuttajat juhlivat kiltaamme tullutta ansiomerkkiä Villa Aurorassa juhlallisin menoin. Paula Jalometsä- Moilanen oli 65. ansiomerkin saaja. Tässä vielä kerran onnittelut!


Suklaakakkua ja ruusun tuoksua!




ooooooooooooo


Kansalaisopiston kevätnäyttely oli jälleen näkemisen arvoinen. Esillä oli useita tilkkutöitä, isojakin peittoja. Ja kuvaajan kamerasta akku loppu!!! No, useimmat olen jo kuvannut tekovaiheessa.
Tässä Anjan kaunis kirjontatyö jonka syntyä olen saanut seurata. Karjalaista punakirjontaa. Työ on molemmilta puolilta samanlainen, päättelyt eivät näy. Ihmeellistä!





Tapaamiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti