tiistai 6. maaliskuuta 2018

MITEN KÄY TILKKUILUN MÄNTYHARJULLA?

Tilkkutyötunnit Mäntyharjun kansalaisopistossa uhkaavat loppua opettajapulaan. Vuosia tilkkuilua opettanut Paula ei enää jatka kansalaisopistossa ensi syksynä. Nyt herääkin kysymys, löytyykö uutta opettajaa tilkkuiluun kohtalaisen pienellä paikkakunnalla. Eilen oli viimeiset tilkkutunnit ja kysymyksiä oli ilmassa enemmän kuin vastauksia. Avoinna on minkä siirron kansalaisopisto aikoo tehdä.


Mitä sitten toivotaan mahdolliselta uudelta opettajalta? Osa oli sitä mieltä että vain Paula kelpaa. Toivottiin myös että mahdollinen tuleva uusi vetäjä osaisi tilkkuilla ainakin yhtä hyvin kuin oppilaansa, olisi innostunut ja ymmärtäisi ryhmän dynamiikkaa ja porukkahenkeä. Ryhmä on pysynyt vuosia osaksi samana, mutta uusia innostuneita tilkkuilijoita mukaansa vetävänä. Nytkin ryhmässä käy tilkkuilijoita niin Ristiinasta kuin Pertunmaaltakin. On ISO HARMI jos tilkkuilua uhkaa nyt näivettyminen paikkakunnalla. Jotain tarttis tehrä! Kirjoittaja näkee nämä naiset tekijöinä. Siis katsotaan mitä tekemän pitää.
Ilmassa leijui myös uusia suunnitelmia, mutta niistä myöhemmin.


Pärnämäessä kilta on järjestänyt taas perinteiset viikonloppulanit. Tässä opetellaan uusi blokkimalli. Sitä voi sitten vaikka Readingissä harjoitella.

Eilen tilkkutyötunnilla: Päivikki oli ollut ahkerana. Hän on saanut peräti kolme uutta pintaa valmiiksi, tässä vihreä-violetti.  Värit olivat todellisuudessa paljon herkullisemmat.

Toinen pinta toi pappilaan kevätauringon vai olisiko kyseessä etelän aurinko? Omavärjättyjä tietty.


Kolmas pinta. Valmista suikaletta vuodelta nakki ja muusi. Ostettu "kummallisia värejä" sisältävä paketti kun halvalla sai. Ja näin kaunista pintaa siitä syntyi!

MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMMM

Kevättä kohti mennään ja ennen pääsiäistä on Mäntyharjulla vielä yksi pääsiäisaiheinen kansalaisopiston järjestämä tilkkutyökurssi, jonka vetäjänä toimii Sanna Paranko, Suomen Alvettulasta.
Tervetuloa sinne, paikkoja löytyy vielä. Kurssi on palmusunnuntaiviikonloppuna. Tietoa lisää kansalaisopiston sivuilta.

TERE!

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pappilan elämää





























Syksy on ollut Pappilassa kiireistä aikaa. Paljon on saatu aikaiseksi. Tänään satoi jo lunta, joka ei onneksi jäänyt vielä maahan. Nämäkin aplikaatiolehdet ovat jo varisseet vaahterasta ja lakaistu kompostiin. 


Syksy alkoi Sannan kurssilla Tyllilänhovissa. Tehtiinn silppusälästä kaikkea kivaa. Samaa kurssia on sittemmin ollut ainakin Päivölässä Hämeen perukoilla. 


Myös me teimme sulkia. 


Pappilassa on kokoonnuttu kansalaisopiston tilkkuporukalla maanantaisin. Tässä ollaan kaffella kuten tapana on. 



Lisin ihana aplikaatiotyö koristaa Pappilan seinää kaikkien iloksi.






Kiltailtaa vietettiin tehden pikkutilkkujen tai kaavojen tai heksagonien säilytyspussukka. Joku teki useita. Malli helppo. 



Vaativampiakin töitä on tehty. Tässä Tertun välimerenvärinen työ jota hän kaavaili penkinpäälliseksi. Lian hieno persuksen alle , sanon minä!




Osassa töitä viipyilee vielä kesä. Tässä Sannan kesäkurssin satoa. Käsiala on Paulan.

i

Ja tässä koko komeus, tosin vielä vaiheessa.




Tänään on päättynyt Paulan viikonloppukurssi "Turhasta toimivaa". Sinne sai tuoda omia liinavaatekaapin aarteita ja aitan perukoilta löytyneitä turhakkeita. Niistä sitten värkättiin uutta ja toimivaa, kuten kattausliinoja, verhoja, pöytäliinoja, löhöilytuoleja, tyynyjä, säilytyskoreja. Toki sai myös tehdä keskeneräisiä tilkkutöitä, oppi virkkaamaan ja sai paljon uusia ideoita milloin mistäkin. Välillä hoidettiin puutarhaa ja keskusteltiin renkaiden vaihdosta (taivaalta tuli jotain valkoista alas).
Mukavaa oli!

Ja ensi viikonloppuna tavataan taas! Pärnämäen kylätalo avaa sylinsä meille ja vietämme antaoista viikonloppua tehden ompelutöitä.
Näkemisiin!


PS. Sokerina pohjalla muutama kuva tämän viikonlopun kurssilta.





xxxxxxxxxxxxxxx

tiistai 3. lokakuuta 2017

Mäntyharjun tilkkusyksy 2017

    
    Syksyn tilkkutapahtumia Mäntyharjulla ja muualla.

 
4.10 eli jo huomenna Kilta vierailee klo 17.00 seurakuntakeskuksen nuorisotilan alakerrassa kehitysvammaisten illassa. Sinne meidät on kutsuttu kaffelle keväisen kassiprojektin tiimoilta.

13.10 perjantaina kiltailta Pappilassa. HUOM. Muuttunut aika!  Ota mukaan kankaita, vetoketju, vinonauhaa. Kristallimuovia on Pappilassa. Ja ompelukone. Tehdään säilytyspussukka, helppo sellainen.

Kansalaisopiston sivuilta löydät kurssit Vanhasta Uutta 20-22.10  ja Ompele Jouluksi Pikkulahjoja 1-3.12.

Lisäksi tapaamme ompelun merkeissä Pärnämäen koululla 27-29.10. Muistathan myös kansalaisopiston kurssin Kuvioidut tarinatilkut maanantaisin Pappilassa.

Tampereen käsityömessuille mennään joukolla. Ne pidetään 17-19.11.

Lisää kiltailtoja myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

                               
                                           Tervetuloa!!!!


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kesä oli ja meni


Vai oliko sitä lainkaan?

Mäntyharjulla se ainakin näkyi . Mökkiläiset ja kesäkuun tilkkutyökurssit tuovat kesän paikkakunnalle. 
Mäntyharjun kansalaisopisto kurssitti kesän aikana kolmella peräkkäisellä kurssilla 60 tilkuttajaa. Kilta ja innokkaat mäntyharjulaiset tilkkutyöntekijät ovat hankkeen promottorina.
Opettajana toimi Sanna Paranko Alvettulasta.
Hyvä me kaikki osallistujat ja ope!






Kesällä tulee matkusteltua. Iloa löytyy aina kun bongaa jossain tilkkutyön. Alla tilkkutöitä Fiskarsin matkalta. Museosta löytyi tilkkupeite johon oli yhdistetty kirjailua.










                                                               xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Muuta kesän satoa. Kansalaisopiston kevätnäyttely pidettiin tänä vuonna lukiolla. Tilkkutyöt olivat sielläkin hyvin esillä.




Kesäkurssilta on varmaan monessa blogissa kuvia. Tässä vain muistutuksena kesästä kuva tekemistämme japanilaisista pussukoista. Kesän aikana niitä tuli tehtyä kuusi kappaletta.






Mutta mitä uutta syksyyn? Ilta pimenee ja sataa. Mäntyharjun tilkuttajat aloittavat syksyn skräppikurssilla Tyllilänhovissa Mynttilässä. Kurssi on jo ensi viikonloppuna. Yksi tai kaksi voisi vielä mahtua mukaan. Ota äkkilähtö aurinkoon ja tule kurssille kanssamme! Ilmoittautua voit Paula Jalometsälle, puhelin 0405116337. Tervetuloa!




keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Laukkuja ja lehmiä, kasseja ja kankaita.

Killalle tuli pyyntö jatkojalostaa kasa kanavatöitä. Niitä oli tehnyt vuosien saatossa Jaakko suojatyökeskuksessa. Mutta mitä hyötykäyttöä kauniilla töillä voisi olla?
Asiaa yhdessä pohdittuamme päädyttiin kauppakasseihin, niitä tarvitaan aina. Kaunis kauppakassi on mukava ottaa matkaan ja luontoystävällinen kun ei tarvitse ostaa sitä muovikassia sieltä kassalta.
Lean kanssa kuvasimme niitä Pappilan edessä ripustaen ne oksille. Tosin kasseja tehtiin lisää vielä tämänkin jälkeen.

Ulkona oli purevan kylmää ja tuulista. Kassit keinuivat ja kääntyilivät oksilla.

Välillä niitä piti nostella takaisin oksistoon.

Kiva projekti. Toivottavasti kassit menevät kaupaksi  kevätmyyjäisissä ja Jaakko näkee työnsä tuloksen!

-----------

Kankaita me sitten värjättiin lisää. Tässä värjäystulos kuivumassa narulla.





Silittäminen oli kivaa. Nyt näki mitä kuvioita kankaisiin oli tullut. Ikävä kyllä valokuva valehtelee mitä tulee väreihin. Kankaat ovat todellisuudessa paljon koreampia.






                                                            ------------------



Kevät on uuden syntymän aikaa. Tässä muutama kuva vastapoikineesta lehmästä vasikoineen. Vasikka on ihmeissään kun joutuu liki 40 asteen lämmöstä ulos pellolle kylmään kevätsäähän. Onneksi on emo joka lämmittää ja emäntä joka tuo takin päälle.


Ja sitten kaiken kruunaa lämmin maito!


Mukavaa toukokuuta kaikille!
Ja muistakaa mennä lukiolle kevätnäyttelyä ihailemaan!

Näsiä Suonteen rannalla kukassaan.
     
                                                              HEIPPA!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Killassa siitä oli puhuttu monasti....



...että milloin värjättäisiin kankaita? Tuumasta toimeen. Yhtenä kansalaisopistoiltapäivänä sitten viisi naista aloitti sotkemaan värejä. Revittiin vanhaa lakanaa,kiinnitysaine, värikylpy, mikro, liika väri pois ja keitto 10 minuuttia, kuivamaan ja kuivana silitys. Siinä se. Milloin tyttäret tehdään taas? Bloggaaja on valmis milloin vain!


Sotkeminen aloitettu.

Juuri kylvystä nousseet


Lähikuvassa samat



Kovin oli sinivoittoista, mutta ensi kerralla sitten taas ehkä kelta-oranssi-vihreää


Ja tässä kuivattuja ja silitettyjä pastellinsävyisiä kankaita:







NAM!

PS. Värit Semitone merkkisiä, saa askarteluliikkeistä.

Hyvää palmusunnuntaita kaikille!