sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Pappilan elämää





























Syksy on ollut Pappilassa kiireistä aikaa. Paljon on saatu aikaiseksi. Tänään satoi jo lunta, joka ei onneksi jäänyt vielä maahan. Nämäkin aplikaatiolehdet ovat jo varisseet vaahterasta ja lakaistu kompostiin. 


Syksy alkoi Sannan kurssilla Tyllilänhovissa. Tehtiinn silppusälästä kaikkea kivaa. Samaa kurssia on sittemmin ollut ainakin Päivölässä Hämeen perukoilla. 


Myös me teimme sulkia. 


Pappilassa on kokoonnuttu kansalaisopiston tilkkuporukalla maanantaisin. Tässä ollaan kaffella kuten tapana on. 



Lisin ihana aplikaatiotyö koristaa Pappilan seinää kaikkien iloksi.






Kiltailtaa vietettiin tehden pikkutilkkujen tai kaavojen tai heksagonien säilytyspussukka. Joku teki useita. Malli helppo. 



Vaativampiakin töitä on tehty. Tässä Tertun välimerenvärinen työ jota hän kaavaili penkinpäälliseksi. Lian hieno persuksen alle , sanon minä!




Osassa töitä viipyilee vielä kesä. Tässä Sannan kesäkurssin satoa. Käsiala on Paulan.

i

Ja tässä koko komeus, tosin vielä vaiheessa.




Tänään on päättynyt Paulan viikonloppukurssi "Turhasta toimivaa". Sinne sai tuoda omia liinavaatekaapin aarteita ja aitan perukoilta löytyneitä turhakkeita. Niistä sitten värkättiin uutta ja toimivaa, kuten kattausliinoja, verhoja, pöytäliinoja, löhöilytuoleja, tyynyjä, säilytyskoreja. Toki sai myös tehdä keskeneräisiä tilkkutöitä, oppi virkkaamaan ja sai paljon uusia ideoita milloin mistäkin. Välillä hoidettiin puutarhaa ja keskusteltiin renkaiden vaihdosta (taivaalta tuli jotain valkoista alas).
Mukavaa oli!

Ja ensi viikonloppuna tavataan taas! Pärnämäen kylätalo avaa sylinsä meille ja vietämme antaoista viikonloppua tehden ompelutöitä.
Näkemisiin!


PS. Sokerina pohjalla muutama kuva tämän viikonlopun kurssilta.





xxxxxxxxxxxxxxx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti