lauantai 5. lokakuuta 2013

Matkailu avartaa


Viime toukokuussa kaksi tilkkuilijaa, toinen Suomesta ja toinen Englannista päättivät viettää laatulomaa "mökillä" Suffolkin maaseudulla. Suffolk on Brittein saarten maakunta koillis-Englannissa. Tarkoitus oli päivittäisen ulkoilun lisäksi laittaa hyvää ruokaa ja viettää laatuaikaa yhdessä seurustelun ja tilkkuilun merkeissä. Ei siis kun matkaan!



 "Mökki" sijaitsi pienessä kylässä ja oli ennen toiminut opettajan asuntona. Nyt se antoi viikoksi suojan kahdelle tilkkuilijalle. Kylässä asui pubin tietolähteen mukaan 350 vakituista asukasta. Silti siellä oli pubin lisäksi kauppa, posti ja iso kivikirkko.



Puutarhakin oli todella kaunis ja koska oli toukokuu, kaikki kukat ja pensaat aloittelivat kukkimistaan.



Joka päivä patikoitiin n.5-6km, joskus kun eksyttiin sopivasti niin hieman enemmänkin. Kuvassa olevat siniset kukat ovat sinikelloja (bluebells).





Naapurikylästä löysimme tilkkutyökaupan ja pajan, jossa joukko naisia ahkeroi ompelukoneittensa ääressä. Kuvia ei kuitenkaan saanut ottaa pajasta, sillä siellä oli esillä kaupan omistajan malleja, jotka löytyivät myynnissä olevista kirjoista.








Ihana kauppa. Onneksi pidimme päämme viileänä ja ostimme vain tähdellistä, kuten nuppineuloja ja freezer-paperia ja......tietenkin näitä ihania tilkkuja!
Totuuden nimissä vietimme paljon enemmän aikaa kiertelemällä second hand charity shops eli kirpputoreja. Ostimme tilkkukirjoja sekä kankaita pikkurahalla. Ne rahat menivät hyväntekeväisyyteen kaiken muun hyvän lisäksi.










Teimme rosetteja heksagoneista, isoäidin neliöitä ja kirjailua. Ison osan ajasta vei neulegraffiti , jonka ompelimme viimeisenä yönä keskustan postitoimiston ja kaupan vieressä olevaan pylvääseen.  Hauskaa oli. Nauroimme paljon ja juttua riitti. Käsityöt ovat muutakin kuin valmis työ. Ne sisältävät tunteita, iloa ja surua, paljon naurua ja kokemusten , juttujen jakoa. Ystävyyttä.






LOVE ALDERTON!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti